Toiminta

Breikkaa koulukiusaamista vastaan!

Break the Fight® - Toiminnan tavoitteena on ehkäistä koulukiusaamista ja edistää yhteisöllistä tekemistä sekä kouluissa, että niiden ulkopuolella. Toiminnassa lapsille ja nuorille tarjoutuu mahdollisuus yhdessä tekemiseen, liikkumiseen, itseilmaisuun ja onnistumiseen. Samalla toiminta työllistää ammattitaiteilijoita ja katukulttuurin ammattilaisia sekä luo uusia poikkisektorisia toimintamalleja taiteen, kulttuurin, nuorisotyön ja koulujen välille.

Taidetoiminta tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja vahvistaa itsetuntoaan katukulttuurin ja näyttämötoiminnan avulla. Kouluissa ja nuorisotaloilla toteutettavat Break the Fight! -taidetyöpajat ja kurssikokonaisuudet: breikkaus (liikunta), räppilyriikat, dj/beatboxaus (musiikki, äidinkieli), graffititaide (kuvataide) tuottavat peruskoululaisille parhaimmillaan uusia liikkumisen ja harrastuslajien kokemuksia. Taidetoiminnan ohessa voidaan sekä käsitellä koulukiusaamista että vahvistaa nuorten osallisuutta.

BTF on toiminut uuden Suomen mallin pioneerina Helsingin Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan rahoittamassa hankkeessa Break the Fight! BTF - Mahdollisuus kuulua, jossa vietiin matalan kynnyksen maksutonta hiphop-kulttuurin harrastustoimintaa itähelsinkiläisille kouluille ja nuorisotaloille vuosina 2018-21. Olemme laajentaneet BTF- harrastustoiminnan kirjoa ja  tarjoamme kouluille monialaisesti kuvataiteen, elokuvan, animaation, valokuvauksen, tanssin, urheilun ja musiikin harrasteita.

Break the Fight®  -taidetoimintamalliin sisältyy ammattitanssiteoksia, yleisötyötä ja taidetyöpajoja, joita nuoret pääsevät katsomaan ja tekemään yhdessä taiteen ja hiphop -kulttuurin ammattilaisten kanssa.

Taidetyöpajatyöskentelyssä nuorten ajatukset ja mielipiteet saavat taiteellisen muodon ammattilaisten ohjauksessa.

Arja Tiili Dance Companyn toiminnassa kehitetään BTF - taidetoimintamalleja, kuten uusi BTF-Hybriditeatterin toimintamalli. Tanssiryhmän ydintoimintaan kuuluu tanssitaide, ammattinäyttämöteokset, kiertuetoiminta ja yleisötyö. Lisätietoja: www.arjatiili.fi

Break the Fight® - toiminnalle on rakennettu uusi taidenuorisotyön malli koulunuorisotyöhön sovellettavaksi. Tarjoamme koulutusta taidenuorisotyöhön kuntien nuorisotyöntekijöille ja taide- sekä yhteisöpedagogeille.

Break the Fight Oy on yhteiskunnallinen yritys, joka ei jaa osinkoja. Yrityksen päätoimintona on koulutus- ja harrastuspalvelut sekä tavaramerkin ja lisenssien hallinta.

Break the Fight -logo musta

Tavaramerkki:
Break the Fight® on tavaramerkkirekisteröity kulttuuripalvelukonsepti jo vuodesta 2014.
Break the Fight (kuvio+sanat)- tavaramerkki:
Suomalainen tavaramerkki nro 262196
EU-tavaramerkki nro 018207772

Break the Fight Oy
Y-tunnus 3134291-9

Intomieliset ry/ Arja Tiili Dance Company
Y-tunnus 2272183-7

Sofiankatu 4 C, 00170 Helsinki

Toiminnanjohtaja / Toimitusjohtaja
Arja Tiili +358 50 375 67 28
arja@arjatiili.fi

Arja Tiili Dance Companyn logo
Helsingin kaupungin tunnus.
Taiteen edistämiskeskuksen logo.